Uralla eteneminen
HOHDE Finland tarjoaa hienon mahdollisuuden edetä uralla esimiehen tai toimistopäällikön tehtäviin. Kanssamme voit edetä avainasemaan kehittämään Suomessa valmistetun, uuden HOHDE-ihonhoitosarjan markkinointia ja myyntiä.
Jonne Palenin urapolku

Aloitin kesätöissä ja sain nopeasti lisävastuuta
Olen ollut osana HOHDE Finlandin tarinaa aivan alusta lähtien. Aloitin tekemällä haastattelu- ja myyntityötä. Ensimmäisten viikkojen aikana homma lähti sujumaan ja töitä oli kiva jatkaa koulun ohella syksyllä. Sain melko nopeasti vastuulleni Helsingin Arabianrannan myyntitoimiston iltatiimin ja sittemmin minusta tehtiin Arabianrannan toimistopäällikkö. Vastuulleni kuului silloin 15 hengen myyntitiimi. Koulutin myös myyjiä Suomen laajuisesti sekä vastasin osittain yhteistyökumppaniemme myynnistä.
Myyntijohtajana vuodesta 2020
Parasta työssäni
Eniten motivoi kivat ja asiansa osaavat ihmiset, joiden kanssa saan tehdä töitä päivittäin. Minulle on myös tärkeää, että näen oman työni jäljen tuloksissa ja pääsen kokemaan onnistumisia. On mahtavaa olla mukana viemässä alan suosittua kotimaista brändiä eteenpäin sekä samalla kehittää myös omaa osaamistani markkinoinnin parissa. Uskon, että kun töitä tehdään aidosti rakkaudesta lajiin, ovat tuloksetkin huippuluokkaa!
Nasti Savolaisen ura HOHDE Finlandilla

Aloitin puhelinmyynnissä vuonna 2019
Tuttavani houkutteli minut mukaan myyntityöhön, josta minulla ei ollut oikeastaan mitään kokemusta. Aiemmin työskentelin kokonaan toisella alalla. Myynti lähti sujumaan yllättävän hyvin!
Esimiestehtäviin vuonna 2020
Ajatuksia työstäni
Oma urani on edennyt nopeaan tahtiin, mutta se on sopinut minulle, sillä olen vähän vaihtelunhaluinen. HOHDE Finland on ollut hyvä työnantaja, koska täällä osataan katsoa työtehtäviä jokaisen vahvuuksien ja kiinnostuksen mukaan. Itsekin saan säännöllisesti työpöydälleni erilaisia juttuja asiakaspalvelun vetämisen lisäksi. Tulee olo, että työntekijää kuunnellaan. On myös hienoa, että ilmapiiri ei meillä ole painostava, keneltäkään ei odoteta kohtuuttomia. Pidän tämänhetkisestä työstäni, mutta odotan myös innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
HOHDE Finland
HOHDE Finland on STR Global Group Oy:n aputoiminimi. STR Global Group Oy on vuonna 2011 perustettu yritys, joka keskittyy terveys- ja ihonhoitotuotteiden kotimyyntiin. Toimintaideamme on tarjota laadukkaita terveys- ja ihonhoitotuotteita kätevästi suoraan kotiin toimitettuna.